Ei se noin ole!

Partiossa on asioista, joista ei olla oltu eikä edes tulla olemaan samaa mieltä. Partiojohtaja.fi:n Ei se noin ole!
-sarjassa käsitellään näitä asioita. Jos olet eri mieltä, kerro se keskustelupalstalla.

Partio on hyvätuloisten harrastus!

Väittelijöinä Partiojohtaja.fi:n nykyinen päätoimittaja Aino Öhman (ei) ja ex-päätoimittaja Jukka Hintikka (kyllä).

KYLLÄ! Jäsenmaksun pienuus on luonut harhan siitä, että partio on halpa harrastus. Tosiasiassa retkeilyvarusteisiin saadaan upotetuksi helposti sama summa kuin jääkiekkojuniorin pelivälineisiin. Monissa lippukunnissa sosiaalinen paine savustaa ulos ensimmäisinä ne, joilla ei ole uusinta North Facen gore-tex-rinkkaa tai Jack Wolfskinin megamakuupussia. Omien partiokauppojensa kautta partiopiirit ja -säätiöt ovat lietsomassa kilpavarustelun kierrettä. B-P:n tavoitteena oli luoda järjestö, joka sopii kaikille sosiaaliluokille riippumatta taloudellisesta asemasta. Suomalainen partiotoiminta on valovuosien päässä tästä.

EI OLE! Partio kuuluu kaikille. On hienoa, että meillä liittymiskynnys on jäsenmaksun pienuuden takia matala, emmekä ole laitesukelluksen tai golfin kaltainen eliittiharrastus. Olisi kuitenkin epärealistista luoda järjestö, jonka toiminnasta ei aiheutuisi jäsenille mitään kuluja. Jos 14-vuotiaat leveilevät uusimmilla retkeilyvarusteillaan, on johtajien tehtävä laittaa sille rajat ja näyttää omalla toiminnallaan esimerkkiä. Samanlaiseen tilanteeseen törmää moni opettajakin työssään.

KYLLÄ! Kyse ei ole pelkästään merkkivarusteista, vaan verenimijöiden armoille joutuu peruspartiolainenkin. Tarpoja tai seikkailija, joka hankkii hetkessä pieneksi jäävän partiopuseron ja trikoopaidan väiskillä ja vyöllä, joutuu maksamaan hankinnoistaan toistasataa euroa. Keskusjärjestön suurleiritkin kallistuvat: vuonna 1996 Loisto maksoi leiriläiselle 850 markkaa, mutta Tarus vuonna 2004 jo 175 euroa. Rikkookohan Kilke jo 200 euron rajan?

EI! Leirimaksujen kasvu menee normaalien inflaatiokorotusten piikkiin. Nopeasti pieneksi käyvät vaatteet ovat normaaliin kasvuun kuuluva ongelma kaikilla tuonikäisillä. Jokaisella sudenpennulla ei tarvitse olla koko partiovaatearsenaalia; ilman partiotakkia, -vyötä, -alushousuja, -kukkaroranneketta ja väiskin talvimallia pärjää kyllä. Uusavuttomuuden kaudella on kai unohtunut vanha – ja ekologinen – konsti kierrättää pieneksi käyneitä vaatteita sisarusten ja tuttavien kesken. Silloin yksittäisen partiolaisen partiovaatekustannuksetkaan eivät karkaa pilviin.

JUU! Monessa asiassa luotetaan myös siihen, että lippukunta tukee esimerkiksi leireille lähteviä. Tämä asettaa lippukunnat tyystin eriarvoisiin asemiin. Kohta pienituloisesta perheestä ponnistavan partiolaisen ainoa mahdollisuus on vaihtaa varakkaampaan lippukuntaan. Partio hinnoittelee itsensä pahemman kerran ulos sekä yksilö- että lippukuntatasolla.

EI! Lippukunnan tehtävä ei ole tyhjästä taikoa rahaa ja kustantaa siten jäsentensä leirit. Normaalilla talkootöinä tehtävällä varainhankinnalla saa hyvin kartutetuksi lippukunnan kassaa esimerkiksi ennen isoja leirejä. Tällaisessa on myös hieno kasvatuksellinen aspekti. Partioon kuuluu, että jokainen on osaltaan vastuussa toiminnan onnistumisesta – jokainen lähtijä osallistukoon siis talkoisiin.

Kuva: Joel Nykter

Keskustele: Mitä mieltä olet? Onko partio hyvätuloisten harrastus?