Partio on kolme lehmää

Kun olin pieni, isovanhemmillani oli lehmiä. Kerran saimme veljeni kanssa päättää kolmen vasikan nimet. Tartuimme kunniatehtävään kolmivuotiaiden tarmolla ja kovan pohdinnan jälkeen lehmät saivat nimet Kynttilä, Kurkku ja Höpynköpy. Nimivalinnoille oli rautaiset perustelut. Kynttilät ovat niin kauniita. Kurkku – se vihannes siis – on niin hyvää. Höpynköpy on niin hassunhauska sana.

Kaunista, hyvää ja hieman hassua tulisi partionkin olla. Kaunis tavoite on aktiivinen ja onnellinen yhteiskunnan jäsen. Partion tulisi tehdä yksittäiselle partiolaiselle hyvää. Hassua asennetta tarvitaan myös. Sudenpennuilta, seikkailijoilta, tarpojilta tai samoajilta en ole sitä koskaan huomannut puuttuvan. Aikuisista en ole niin vakuuttunut.

Hassulla en tarkoita sitä melkein joka kokous- ja koulutusviikonloppuun kuuluvaa mukahauskaa leikkiosuutta. Partiojohtajat laitetaan ulos juoksemaan silmät sidottuina käsikynkkäviestiä tai leikkimään ilmapalloleikkiä. Sen jälkeen kaikkien on puoliväkisin todisteltava, kuinka ”partiossa aikuinenkin voi leikkiä ja laulaa”. Hehee. Kyllä naurattaa. Hassunhauskan leikin jälkeen voidaankin taas siirtyä hampaat irvessä ja suu mutrulla kokoukseen, joka sujuisi niin paljon paremmin, jos nuo muut, jotka eivät partiosta mitään ymmärrä, tajuaisivat paikkansa.

Jättäisin jokaisen tulevan tukkihumalajuoksun mielelläni väliin, jos saisin tilalle kokouksia, joissa partiojohtajat tekisivät partiota edelleen tosissaan ja intohimoisesti, mutta ottaisivat itsensä hieman vähemmän vakavasti. Joissa partiojohtajia ei vaivaisi niin valtava oikeassa olemisen vimma, joka tekee niiden muiden ajatuksista vääriä. Siihen saakka sytyttelen kynttilöitä, syön kurkkua, puhun höpynköpyjä, ja toivon, että se auttaisi minua kehittymään toivomaani suuntaan.

Teksti: Aino Öhman, kuva: Maija Tammi
Kirjoittaja on Partiojohtaja.fi-lehden päätoimittaja.

Keskustele: Mitä mieltä sinä olet?