Homoa lainaamassa
Jos saisit valita, kenen kanssa juttelisit: homoseksuaalin, papin vai ympäristöaktivistin? Elävä kirjasto -tapahtumissa voi lainata ihmisiä juttelutuokiota varten. Partiolaiset ovat kokeilleet suvaitsevaisuusprojektia muun muassa Uudenmaan viime kesän piirileirillä.
Elävä kirjasto -tapahtumissa voi lainata keskustelukaveriksi eläviä kirjoja, ihmisiä, jotka kuuluvat vähemmistöihin tai kohtaavat muuten usein ennakkoluuloja. Kirjoja voi lainata pariksi kymmeneksi minuutiksi kerrallaan. Elävän kirjaston ideana on antaa lainaajille kokemuksia erilaisista ihmisistä ja siten murtaa ennakkoluuloja ja edistää ihmisoikeustyötä.
– Haluamme luoda yhteiskuntaa, jossa myös erilaisilla ihmisillä on oikeus olla, Elävän kirjaston projektisihteeri Asta Rentola tiivistää.
Elävä kirjasto kehittyi kahdeksan vuotta sitten Tanskassa, josta se on levinnyt Pohjoismaihin, muualle Eurooppaan ja nyt myös eri mantereille. Suomeen Elävä kirjasto tuli vuonna 2006. Tapahtumia on järjestetty Suomessa hieman yli viisikymmentä.
Uppoaa monen ikäisiin
Uudenmaan Partiopiirin piirileiri Kohinalla kokeiltiin viime kesänä Elävää kirjastoa osana ohjelmaa.
– Kirjasto pidettiin vierailupäivän yhteydessä. Kaikki sudenpennuista vierailijoihin saivat lainata kirjoja, leirin ohjelmajohtaja Virpi Immonen sanoo.
Leirin kirjastossa oli kymmenisen elävää kirjaa, muun muassa pappi, kuuro, ympäristöaktivisti ja homoseksuaali.
– Kirjat olivat suosittuja ja koko ajan lainassa, mikä oli tietenkin hienoa. Tapahtuma onnistui odotusten mukaisesti ja ylikin. Lisäksi Elävä kirjasto uppoaa monen ikäisiin, Immonen kertoo.
Kirjan kokemus
Laura Lundell oli viime keväänä elävänä kirjana Turun pääkirjastossa järjestetyssä Elävässä kirjastossa. Lundell edusti naisjalkapalloilijaa.
– Hauskinta oli, että sai rupatella ihmisten kanssa, myös aivan tuntemattomien. Sitä ei tee usein.
Lundell piti myös siitä, että hän sai levittää tietoa omasta lajistaan ja intohimostaan.
– Joskus tosin tuntui vähän vaikealta edustaa koko lajia, koska on itse vain yksi pelaajista.
Lundell pääsi puhumaan monien osallistujien kanssa, mutta hän ei ollut kaikkein lainatuimpia kirjoja.
– Naisfutaajiin ei ehkä kohdistu niin paljon ennakkoluuloja. Muut kirjat, kuten lestadiolainen, varmaankin rikkoivat ennakkoluuloja minua enemmän, Lundell pohtii.
Teksti: Liisa Lundell, kuva: Joel Nykter
Keskustele: Kenet sinä haluaisit lainata Elävästä kirjastosta?
Lisätietoa: www.keks.fi/elavakirjasto
|